Miksi kirjoitan - vieraana kirjailija Raisa Lardot

Lauantai 25.5.2013 klo 21:49 - Inari Grönholm


Raisa Lardot kertoi oman tarinansa miten pienestä vepsäläistytöstä Aunuksen rannoilta kasvoi kirjailija.

Lapsuus Aunuksessa

Suurperheessä oli äidin, lardot.jpgisän ja viiden lapsen lisäksi myös isoäiti. Isoäidin syliin saattoi aina kiivetä kertomaan omia satuja ja kuuntelemaan mummon jutustelua menneistä ajoista. Jo tuolloin sanat ja kertomukset viehättivät pientä Raisaa. Kun hän oppi lukemaan koulussa toisella luokalla avautui aivan uusi maailma, kirjojen salaisuudet.  Koulussa Raisa oli hiljainen, omissa oloissaan oleva tyttö. Kuitenkin opettaja jo varhain havaitsi hänen kertojalahjakkuutensa ja kannusti häntä monella tavoin. Tuolloin oli tapana lukea onnistuneita aineita koko luokalle ja Raisa saikin usein lukea omiaan.

Varhaislapsuus päättyi sotaan. Pelko ja sodan kauhistuttavuudet koskettivat niin lapsia kuin aikuisiakin. Isä toimi Aunuksen radiossa tulkkina. Hän liittyi Suomen armeijaan ja sai Suomen passin. Tämä ei kuitenkaan pelastanut häntä Siperialta, jossa hän kuoli elettyään vankeudessa muutaman vuoden. Kirjeissä sukulaisilleen hän pyysi lähettämään kuivattuja perunankuoria, leireillä nälkä oli siis hirmuinen.

Pako Suomeen ja elämää Varsinais-Suomessa

Matka Suomeen karjavaunuissa, joissa ei ollut ikkunoita, pysähdykset, kiskojen kitinä ja tietämättömyys minne oltiin menossa, oli tuskallista niin kuudetta lastaan odottavalle äidille kuin lapsillekin. Mummo jäi Vepsään, mikä hajonneelle perheelle oli suuri suru. Siirtoväen leirejä oli nopeasti perustettu ympäri maata. Raisan perhe joutui neljälle eri leirille, ensimmäinen oli Kauhavalla ja viimeinen Mellilässä. Yhteistä niissä oli majoituksen alkeellisuus, patjoilla maattiin suurissa saleissa, rauhaa ei ollut. Viimein perhe muutti Varsinais-Suomeen maalaistalon vinttikamariin, jossa ei ollut uunia vain pieni keittoliesi. Rotat juoksentelivat ullakolla. Siis kauhua kauhun päälle. Vepsästä mukaan tuotu vanha kirstu toi lohtua ja sen päällä Raisa istuikin pitkiä aikoja.  Lohtua toi myös kirjoittaminen.  Kun paperia ei ollut, niin halkolaatikosta löytyi käärepaperia. Koulumatkat tehtiin junalla ja siellä oli silkkistä WC-paperia, sopivaa runojen kirjoittamiseen. Raisa olikin päättänyt isona ryhtyä runoilijaksi.

Raisa kohtasi koulussa taas kannustavan ja ymmärtävän opettajan. Aine Minä itse luettiin luokassa. Tärkeää oli saada kehuja ja niiden myötä uskoa omaan kirjoittamiseen. Kipeitä koulumuistoja toki on myös. Luokkatoverit kokivat vepsäläistytön erilaiseksi. ja saattoivat sanoa ohikulkevalle tytölle katsos mustalainen. Kesti aikansa ennen kuin Raisa ymmärsi pojan tarkoittavan häntä.

Kasvu kirjailijaksi

Raisa Lardot muisteli miten hän aloitti ensimmäisen kirjansa kirjoittamisen hänen auto-onnettomuudessa pahasti vammautuneen miehensä palattua sairaalasta kotiin. Nojasin sohvapöytäämme, joka oli jakarandapuuta. Olin vihainen, pettynyt, miten pienestä elämä oli kiinni! Päätin ilmiantaa elämän, miten kohtuuton ja armoton se on ja aloin kirjoittaa ensimmäistä kirjaani  ­- Hän jäi elämään . Kaikki seuraavatkin 16 kirjaani kertovat omasta elämästäni.

Nyt olen ollut jo 44 vuotta upean, rauhallisen mieheni omaishoitaja. Kaksi lastamme olivat alle kouluikäisiä onnettomuuden sattuessa. Poikamme asuu Hollannissa ja tyttäremme lähellä kotiamme. Hän on korvaamaton apu isänsä hoivaamisessa. Elämäni on ollut raskasta mutta rikasta. Kyky käsitellä tapahtumia, omaa elämääni, tunteistani kirjoittaminen on ollut selviytymisstrategiani.

Äiti

Kirjassaan Äiti Raisa Lardot kuvaa lämpimästi suhdettaan aina kaikkialla läsnä olevaan äitiinsä. Äiti saavutti yli 90 vuoden iän. Elämästään hän totesi tyttärelleen tein mitä täytyi tehdä. Äidin kädet olivat halkeilleet kylmissä pesuvesissä. Lapsena minulla oli aina huoli miten hän jaksaa. Hänelle oli tärkeää, että lapset puhuivat kauniisti ja olivat siistejä, farkut eivät hänen maailmankuvaansa mahtuneet. Yritin auttaa kuusi vuotiaan kyvyilläni. Kaksi kuukautta isän vangitsemisen jälkeen hän synnytti yksin kuudennen lapsensa. Olin kahden hänen kanssaan ullakkohuoneessamme, mutta hän ajoi minut pois synnytyksensä ajaksi.

Äitini oli luonnon ihminen. Maapallo oli litteä. Metsästä sai ottaa mitä tarvitsi mutta maan antimista piti aina kiittää metsän jumalia. Ortodoksi hän toki oli ja pohti miten ikinä pääsen taivaaseen. Vielä hoivakodissakin hän tunsi itsensä Suomessa muukalaiseksi kaukana kotikonnuiltaan.

Raisa Lardotin kotisivuilla www.raisalardot.com/elamankertani.htmlon kaikkien hänen kirjoittamiensa kirjojen esittely ja kirjailijan lyhyt elämäkerta.

kahvilavieras_kristiina2.jpg

oodi-kahvila18052013.jpg

oodi-kahvila1805203e.jpg

oodi-kahvila18052013d.jpg

Kuvat: Raila Rautiainen

Avainsanat: Raisa Laedot, kirjoittaminen,


Kommentit

19.1.2015 11:43  Ritva Kokko

olen aina ihaillut Raisa Lardotin tunteikasta tulkintaa elämästään. Käydessäni 20 vuotta sitten Vepsän kylässä, ajattelin täältä on kotoisin suloinen vepsäläistyttö Raisa. Haastattelun samalla tiellä kulkevaa emäntää ja hän vastaisi selvällä suomen kielellä. Muistuu mieleen hänen puhtaat juuri silitetyt vaatteet. Ihana näky maalaus maisemassa. Lämmöllä ajattelen RaisaLardotia.

19.1.2015 11:45  Ritva Kokko

olen aina ihaillut Raisa Lardotin tunteikasta tulkintaa elämästään. Käydessäni 20 vuotta sitten Vepsän kylässä, ajattelin täältä on kotoisin suloinen vepsäläistyttö Raisa. Haastattelun samalla tiellä kulkevaa emäntää ja hän vastaisi selvällä suomen kielellä. Muistuu mieleen hänen puhtaat juuri silitetyt vaatteet. Ihana näky maalais maisemassa. Lämmöllä ajattelen RaisaLardotia.

23.1.2015 19:52  Anna-Leena Solhagen

Kiitos kauniista sanoistasi. Välitän tiedon Raisalle.YsätävällisestiAnna-Leena Solhagen

23.1.2015 19:55  Anna-Leena Solhagen

Kiitos kauniista sanoistasi. Välitän tiedon Raisalle. Ystävällisesti Anna-Leena Solhagen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini